Klikkaa blogipostauksen kuvaa, niin saat kuvat isompina esiin!

perjantai 5. elokuuta 2011

Tällaistako on downshifting?

Tämän blogin perusidea oli kertoa siitä, että ostaisimme vähemmän tavaraa uuteen kotiin kuin mitä meillä oli Suomessa. Kuvittelin, kuinka vain kuuntelen radiota ja kudon mohairhuiveja. Tämä lähinnä huvittaa minua tällä hetkellä, kun olemme ostaneet ja ostaneet ja ostaneet kyllästymiseen asti nämä ensimmäiset pari viikkoa, jotka olemme uudessa kodissamme asuneet. Näistä ostoksista vain murto-osa on sellaisia kauniita esineitä, joita on ihana shoppailla, ja pääosa on tylsän käytännöllistä tavaraa, kuten imuri, hiustenkuivaaja, tehosekoitin, radio, tietokoneen näyttö, henkilövaaka (olen ikuinen laihduttaja!), ruokailuvälineet, sakset, veitsisarja, paistinpannu, paistolasta ja kylpyammeen liukueste.

Sisutuksellisia juttuja olen onneksi myös saanut hankkia: italialaistyyppiset juomalasit, japanilainen teepannu ja sihti, korkea maljakko, pikkumaljakko ja suola- ja pippurimyllyt. Nämä kaikki ovat läpinäkyvää lasia!  Aika yllättävää, koska olen yleensä värien ystävä. Ehkä olen vähän varovainen vielä, kun haluan ensin miettiä, mihin suuntaan alan asunnon ilmettä kuljettaa. Asunnossa oli valmiina valkoista talousposliinia kaikki perusjutut. kuten mukit, lautaset ja kulhot neljälle. Lasin lisäksi olemme ostaneet teräsastioita, kuten pannunalustan, hedelmäkulhon ja keittiöön purkkeja. Valkoiset froteepyyhkeet ja valkoinen kehys hääkuvallemme eivät myöskään lisää omaperäistä ilmettä asuntoon. Kirpparilta löysin sentään vihreän pikkumaljakon ja markkinoilta mustavalkoisen, käsityönä tehdyn afrikkalaisen vadin. God Save Afrika -keittiöpyyhe on onneksi ihanan kirjava perusväreineen. Ostin sen ja pikkuisen aloen ruukussa Kirstenbochin kasvitieteellisen puutarhan myymälästä. Kirstenboshissa näin King Protean kukassa. Upea kukka! Katukaupustelijalta ostetut proteat ovat kestäneet kotona maljakossa jo pari viikkoa. 


Asunto on siis kalustettu, joten meidän ei ole tarkoitus ostaa paljoa huonekaluja. Olemme kuitenkin panostaneet seuraaviin: jalkalamppu, pöytälamppu, työpöytä ja -tuoli. Ne kaikki liittyvät työntekoon, koska jalkalamppuakin tarvitaan lukulamppuna olohuoneessa. Huone on muuten aika hämärä, joten valitsimme lampun, joka valaisee suoraan lukunurkkausta ja katon kautta koko huonetta. Lamppu on ensisijaisesti käytännöllinen, mutta samalla ihan tyylikäs ja keveä tyylihuonekalujen rinnalla. Ai juu, ostimme myös kaksi tummaa klaffituolia parvekkeelle, jotta pääsemme leppoisammin maisemia ihastelemaan.

Asuntomme on kalustettu kahden makuuhuoneen asunnoksi, joten olemme tehneet toisesta makuuhuoneesta työhuoneen ja vierashuoneen yhdistelmän. Ajattelimme panostaa noin 100 euroa työpöytään, mutta kun näimme 150 euroa maksavan klassisen, tumman työpöydän, olimme myytyjä. Pöytä on varmaankin viime vuosisadan alusta, ja todella hienossa kunnossa. Löysimme sen Sea Pointin Main Roadilla olevasta käytettyjen huonekalujen kaupasta. Uskon, että ostamme sieltä vielä jotain muutakin. Työtuoli on moderni ja siinä keskityimme toimivuuteen ja ergonomiaan. Pinkki pikkulamppu keventää huoneen raskasta ilmettä mukavasti.
Olen jotenkin hurahtanut tähän tyylihuonekalujen maailmaan ja haluaisin viedä olohuoneemme vielä aivan hyvän maun rajoille ostamalla messinkisen, koristeellisen, viisihaaraisen kynttilänjalan. Että siinä sitä downshiftingiä teille sitten! No, ainakin kuuntelen radiota ja kudon mohairhuivia.

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.