Klikkaa blogipostauksen kuvaa, niin saat kuvat isompina esiin!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Silverminen luonnonsuojelualueella

Tuossa eräänä lauantaina kävimme kävelemässä Silverminen luonnonsuojelupuistossa. Se sijaitsee Kapkaupungin laidalla lähellä Muizenbergiä ja Tokaita ja Sea Pointista sinne ajaa noin puoli tuntia. Alueella on tosiaan joskus ollut hopeakaivos, mutta nyt siellä on ulkoilureittejä ja grillauspaikkoja. Alue sijaitsee aika korkealla vuoren rinteellä, joten siellä on usein ihan erilainen säätila kuin keskustassa. Meidän siellä käydessämme Sea Pointissa oli pilvetön taivas, mutta Silverminessa pilvet leijuvat fynbosin yllä aivan meidän korkeudellamme, ja tuuli yltyi puolentoista tunnin kävelyretkemme aikana kovaksi.

Kävelimme sisääntuloportilta patoaltaalle, joka muistuttaa tekojärveä. Vesi oli kylmää, mutta märkäpuku päällä siellä joku tarkeni uidakin. Grillipaikkoja oli kymmeniä ja ne olivat melkein kaikki käytössä. Reittimme nimi oli Riverside walk tai joku vastaava, ja polku kulki tosiaan kaiken aikaa joen tai puron rantaa. Silverminessa on todella kaunista ja siellä on erimittaisia reittejä, joista voi valita oman kunnon ja tuulen mukaan. Mekin menemme sinne taatusti uudelleen!

http://www.sa-venues.com/game-reserves/wc_silvermine.htm











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.