Klikkaa blogipostauksen kuvaa, niin saat kuvat isompina esiin!

perjantai 5. elokuuta 2011

Yksi matkalaukku, 40 kg kirjoja ja 3kg vaatteita


Päätimme, että emme lähetä koko omaisuuttamme kontissa muuttaessamme Etelä-Afrikkaan. Sen sijaan kumpikin otti mukaan vain matkalaukullisen tavaraa. Lisäksi lähetin 4 x 10 kg kirjoja, jotka ovat lähdemateriaalia tietokirjaan, jota kirjoitan täällä Kapkaupungissa. Viime hetkellä lähetin vielä 3 kg vaatteita eli farkut, farkkuhameen, villaisen liivin ja pari puseroa, jotka olisivat vieneet matkalaukkuni yli 20 kg sallitun rajan. Emme voineet ylittää painorajaa, koska matkamme koostui monesta eri lennosta. Jos joka lennolla olisi ollut extra-hintaa, se olisi tullut kalliiksi. Tyytyväisenä voin todeta, että kaikki matkatavarat ja postitse lähettämäni tavarat tulivat hyvässä kunnossa perille asti. Tämä oli sitäkin ihmeellisempää, kun matkailimme Välimerellä risteillen pari viikkoa ennen lentoa Kapkaupunkiin.

Postitse lähettämäni paketit maksoivat Suomessa 280 euroa, eikä minulla ollut mitään takeita, että paketit ikinä tulisivat perille. Etelä-Afrikan posti ei ole luotettava, vaan tavaraa häviää usein. Kirjoitin paketteihin isolla BOOKS, koska ajattelin, etteivät kirjat kiinnosta rosvoja. En kuitenkaan osannut odottaa, että joutuisin maksamaan paketeista tullia: R40 eli noin 4 euroa per kirjalaatikko, mutta jopa R300 eli 30 euroa vaatelaatikosta. Maksu suoritettiin laatikoita noudettaessa paikallisessa postissa.

Mitä sitten sain mahtumaan matkalaukkuun (20 kg) ja käsimatkatavaroihin (8 kg)?
Ole hyvä ja silmäile läpi, en oleta, että kaikki kiinnostaa sinua!


Käsimatkatavaroissa oli ensinnäkin kannettava tietokone (3 kg) ja sidottu lisensiaatin tutkielmani. Totesin nimittäin, ettei minulla ollut enää olemassa täysin varmasti viimeistä versiota tutkielmasta tiedostona. Ja onhan sitä mukavampi selata ja lukea paperilta. Tutkielma on aivan olennaista lähdemateriaalia tietokirjaani varten. Saapuessani Kapkaupunkiin matkatavaroissa oli myös 3 aikakauslehteä, 2 kirjaa ja kirjojenlukulaite. Kamerani on pieni taskukamera, kuten kuvien laadusta kenties olette huomanneet, mutta sen johdot veivät runsaasti tilaa, samoin kannettavan ja kännykän laturit. Matkatavaroissa oli myös litteä kansio täynnä tärkeitä papereita, jotka liittyivät verkkopankkiin ja oleskeluoikeuteen Etelä-Afrikassa sekä passi, matkalippu, todistus opinnoistani ja vihkitodistus yms. Mukana oli myös erilaisia allergialääkkeitä ja muita matkoilla hyödyllisiä lääkkeitä. Avaimenperä, kännykkä, nenäliinat ja kosmetiikka veivät myös oman tilansa. Lentokentältä ostin shampoota, hoitoainetta, suihkugeeliä ja kosteusvoidetta. Toin mukanani myös pussillisen koruja, joilla saan niukkaan vaatevarastooni vähän vaihtelua.


Matkalaukussani oli pääosin vaatteita. Ensinnäkin päälläni oli kaikkein painavimmat vaatteet: farkut, farkkutakki, musta poplari, tennarit, neuletakki sekä T-paita ja alusvaatteet. Laukussa olleet vaatteet voisin ryhmitellä vaikka näin:
kuoritakki ja lyhyt kevyttoppatakki
2 villapaitaa
2 pikkumustaa (silkkinen ja samettinen)
mustakultainen juhlahame
satiinipaita ja sifonkipaita
jumppapaita ja -housut
9 t-paitaa
valkoinen pellavapaita
valkoinen Marimekon pellavamekko
siistit, mustat housut
polvimittaiset shortsit
4 kesähametta
ohut pellavainen aamutakki
alusvaatteita, muutamat sukat, kahdet nylonit
2 yöpaitaa ja yhdet pyjaman housut
uimapuku


Asusteet:
neulehansikkaat ja 7 huivia
violetti lippalakki
likavaatepussi ja kenkäpussi
Vuokon kangaskassi, jossa on olkaimet
Marimekon keltainen, pieni käsilaukku
pieni kangaspussukka x 2
pieni hopeinen käsilaukku
kiiltonahkainen juhlalompakko
iso, kankainen olkalaukku
3 paria kenkiä: balleriinat, sandaalit ja mustat juhlakengät
villasukat

Lisäksi matkalaukkuun mahtui:
Lisää tärkeitä papereita, lisää kosmetiikkaa, täysinäinen meikkipussi, 4 kirjaa, muutama CD-levy, iPod, voice recorder, kertakäyttöisiä piilolinssejä, silmälasikotelo, Sisu-rasia, puikkopussi, virkkuukoukkuja, villalankaa, ompelutarvikkeita, pienet sakset, 2 kampaa, 2 muistikirjaa, käyntikortteja, Cape Townin kartta, kahvimitta, askelmittari, jumppakuminauha, postikortteja lomamatkalta ja Suomesta ja puinen viivoitin, jossa luetellaan Shakespearen tuotanto vuosilukuineen. Eli siis vain kaikkein olennaisimmat! 



Sisustustavaraa:
äitini kutoma ohut kaitaliina,
afrikkalainen kaitaliina,
Marimekon hiirimattoja 2 kpl,
2 vintage-julistetta,
matkan varrelta Sorrentosta ostettu pikkulautanen, jossa on sitruunan kuva
Barcelonasta ostettu punamusta viuhka
2 puista lautasta  
hääkuvamme ja kuvia ystävistä ja sukulaisista
taidegrafiikkaa yksi lehti
kuumavesipullo
3 keittiöpyyhettä
Indiskasta ostettu kultainen, ruusunmallinen vedin, jolle ei Suomessa ollut käyttöä
ELI IHAN HIRVEÄN PALJON TAVARAA! Paljon enemmän kuin 100.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.