Klikkaa blogipostauksen kuvaa, niin saat kuvat isompina esiin!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Presidentinvaalit 2012

On ollut kiinnostavaa seurata presidentinvaalin kampanjoita täältä kaukaa katsottuna. Juuri parhaillaan kuuntelen Ylen Areenalta, kuinka Pekka Haavisto onnittelee Sauli Niinistöä - seuraavaa presidenttiämme. Kesällä 5% kannatti Haavistoa, mutta vaalien toisella kierroksella jo 35%. Sosiaalisen median merkitys näytti olevan suuri suosion kasvatuksessa. Homo, vihreän puolueen edustaja voi siis Suomessa saada jo laajan kannatuksen, mistä olen iloinen. Itse äänestin monen muun kulttuurin ja taiteen ystävän tapaan Haavistoa. On ilo seurata Perussuomalaisten äänivyöryn aktivoineen liberaalimman puolen äänestäjät liikkeelle. Ihmisarvot ja moniarvoisuus olivat monelle tärkeitä. Mutta onneksi Niinistö on hyvä vaihtoehto, jonka voitto ei tullut yllätyksenä. Aika näyttää, mitä Haavisto ja Niinistö saavat aikaan seuraavan kuuden vuoden aikana.

1 kommentti:

  1. Kun 100 % äänistä on laskettu: Niinistö 62,6 % ja Haavisto 37,4%. Hieno tulos. Helsingissä äänet menivät melkein tasan, Turussa 45,1 % Haavistolle.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.