Klikkaa blogipostauksen kuvaa, niin saat kuvat isompina esiin!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Sadonkorjuuaika viinitiloilla

Eilen aurinko upposi mereen yllättävän aikaisin, puoli kahdeksan aikaan. Olin iltakävelyllä ja sain ihastella oranssia iltaruskoa. Joulun aikaan hämärä tuli tuntia myöhemmin, ja päivä on lyhentynyt huomaamattani. Meidän on luovutettava valoa teille sinne pohjoiseen. Syksy hiipii tänne pikkuhiljaa. Lämmintä on yli kolmekymmentä astetta, mutta päivä lyhenee - ja viinitilojen sadonkorjuun aika lähenee loppuaan. Jopa katukaupustelijat myyvät liikennevaloissa autoilijoille viinirypäleitä pikkurahalla.

Vietimme leppoisan lauantain Constantian viinitiloilla Kapkaupungin laitamilla. Kävimme Steenbergissä ja Groot Constantiassa viiniä maistelemassa - ja Muizenbergin rannalla kahlaamassa. Muizenbergissä on myös Knead, ja siellä söimme hyvän lounaan.

Steenberg on yksityinen viinitila, joka on koko Constantian vanhin, ja vuonna 1685 perustetun Groot Constantian omistaa nykyään yleishyödyllinen yhdistys. Kaupungin turistibussitkin tekevät sinne retkiä, sillä siellä on myös valtion omistama museo Groot Constantian historiasta. Ensi viikonloppuna Constantiassa olisi Sauvignon Blanc Festival, mutta ihan hyvä, että ehdimme ennen väkijoukkoja.

http://www.steenberg-vineyards.co.za/
http://www.grootconstantia.co.za/

Ensin Steenbergin moderni ravintola-alue, jota ympäröi hieno puutarha. Steenberg tarkoittaa kivikkoista vuorta, joka näkyy taustalla. Emme nähneet vanhaa päärakennusta, mutta nettisivuilla näkyy myös joku Cape Dutch -tyylinen vanha talo. Steenbergillä on moderni ilme ja hyvät viinit. Heidät tunnetaan nimenomaan Sauvignon blancista, mutta tällä kertaa ostimme sieltä roséta ja Shirazia. Maistelu oli ilmaista.





Viilensimme itseämme kävelemällä hetken aikaa tuulisella Muizenbergin rannalla. Surffarit nauttivat tuulesta ja aalloista.



Groot Constantian päärakennus on upea, samoin sen kellari, jossa on myös museo. Groot Constantian suurtilan historia on kiinnostava, sillä se valmisti viiniä sekä Napoleonille 1800-luvun alussa että kuningas Louis Philipille 1830-luvulla. Viinitilalla käytettiin paljon orjia työvoimana 1700-luvulla. Orjuus kiellettiin Cape Colony'ssa vuonna 1838. Vuonna 1993 tila siirtyi valtiolle ja myöhemmin yhdistykselle. Maistelu maksoi R30 eli 3 euroa per henkilö ja ostimme pullon Gouverneurs Reserve -viiniä, joka on 85 % Semillonia ja 15 % Sauvignon Blancia.












Cape Dutch -rakennustyylistä: http://www.encounter.co.za/article/19.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.