Perjantaina kävin pitkästä aikaa taidemuseossa, Iziko South African National Gallery'ssa, joka sijaitsee Company Gardensin keskellä. Rakennus on jo itsesään kaunis Pöytävuoren luomaa jylhää taustaa vasten. Museon edessä on antilooppipatsas vuodelta 1978, jonka nimi on Numinous Beast. Taiteilijan nimi on Bruce Arnott.
Kuten seinäjulisteista näkyy, päänäyttelyt olivat eteläafrikkalaisen Peter Clarken "Listening to Distant Thunder" ja ghanalaisen James Barnorin valokuvanäyttely "Ever Young". Lisäksi museossa oli kolme pienempää näyttelyä: Neither Man Nor Stone, Richard Longin maataidetta ja "Windows of War", venäläisiä sota-ajan julisteita.
NEITHER MAN NOR STONE oli oikeastaan aika sekava näyttely, joka oli koottu pääosin museon omista kokoelmista. Aiheena oli ihmisen ja eläinten suhteet ja kaikenlaiset ihmisen ja eläimen välimuodot ja muodonmuutokset. Pidin paljon Nandipha Mntambon valokuvasta Europa (2008)ja Steven Cohenin muotokuvista. Jane Alexanderin Butcher Boys (1985)oli vaikuttava veistos.
EVER YOUNG oli ghanalaisen James Barnorin valokuvastudion nimi Accrassa 1950-luvulta lähtien. Hän otti muotokuvia ja perheportretteja, kuvasi julkkiksia ja poliitikkoja, urheilijoita ja muusikkoja. Hän kuvasi myös Ghanan itsenäistymisen juhlintaa vuonna 1957. 1960-luvulla hän muutti swenggaavaan Lontooseen ja otti siellä monta kansikuvaa eteläafrikkalaiseen Drum-lehteen. Drum täytti juuri 60 vuotta. Todella makeita kuvia mustista naisista 60-luvun muotivaatteissa ja kepeällä asenteella. Barnorin kuvat olivat museokäyntini mieleenjäävintä antia - ja viihdyttävintä. Tämä näyttely oli ensimmäinen hänen näyttelynsä Afrikassa.
PETER CLARKE on noin 80-vuotias eteläafrikkalainen taiteilija, jonka uraa ja elämää varjosti pitkään Apartheid-politiikka. Hän on erittäin monipuolinen taiteilija, jolta oli esillä kollaaseja, uniikkeja ja käsintehtyjä taiteilijan kirjoja, maalauksia ja litografioita. Teokset olivat hyvin eri tasoisia: osa oli vaikuttavia, liikuttavia ja värimaailmaltaan persoonallisia, mutta toiset tuntuivat pinnallisilta, suorastaan kitsimäisiltä. Pidin eniten kollaaseista ja taiteilijan kirjoista (Artist's Books). Taiteilija syntyi Simon's Townissa, lähellä Kapkaupunkia, mutta hänen perheensä pakkosiirrettiin 1970-luvun alussa, kun Simon's Townista haluttiin tehdä valkoinen kaupunki. Merimaisemat jäivät kuitenkin elämään Clarken teoksissa. Häntä kutsutaan yhteisötaiteilijaksi, koska hän pyrkii taiteellaan eheyttämään yhteisöä ja aktivoimaan passiivisia nuoria taiteen keinoin.
RICHARD LONG on brittitaiteilija, joka teki kaksi matkaa Karoo-seudulle vuosina 2004 ja 2011 ja hänen näyttelynsä toi esiin maataiteen keinoja sekä kivi-installaatioiden että valokuvien keinoin. Haluaisin kovasti nähdä maataidetta luonnossa, siellä, minne teos on alunperin tehty, keskelle luontoa. Museossa saa vain aavistuksen teoksen vaikuttavuudesta. Kirja Karoo Highveld on kokoelma valokuvia Longin maataiteesta. Haluaisin sen itselleni. Maataide kiinnostaa!
Venäläiset sota-ajan julisteet eivät enää jaksaneet innostaa pari tuntia museossa kierreltyäni. Olen nähnyt vastaavia ennenkin. Propagandajulisteita, joissa huumorin keinoin pilkataan Hitleriä ym.
Todella kiinnostava ja virkistävä kierros! Tänne pitää tulla uudestaan, kun näyttelyt alkuvuodesta vaihtuvat.
Museokäynnin jälkeen kävelin ympäriinsä Company Gardensissa, missä oli tyypilliseen tapaan paljon ihmisiä makoilemassa nurmikoilla ja penkeillä. Puistossa pitää olla vähän varuillaan, ettei menetä tavaroitaan varkaille, mutta päätiellä kulkeminen on vaaratonta. Pulut olivat liiankin ärhäkkäitä, samoin oravia alkaa olla puistossa liikaa. Mutta ruusut kukkivat komeasti.
